EST 1923 - Suomen Satamaliitto juhlii

Suomen Satamaliitto ry, 26.1.2018

Valmiina juhlaan 23.1.2018.jpg

Satavuotiasta Suomea on juhlistettu useissa eri tilaisuuksissa viime vuoden aikana. Vuoden vaihtuessa tulevat uudet juhlijat. Sataa ensimmäisen itsenäisyyden merkkipäivää juhlistetaan mm. helmikuun aikana eteläisissä naapurimaissamme Baltiassa.

Tammikuun 23. päivänä oli Satamaliiton merkkipäivä. Suomen satamia edustavan toimialaliiton perustamisesta oli kulunut 95 vuotta, mitä juhlistettiin kutsumalla koolle keskeisimmät sidosryhmät vastaanotolle Helsinkiin. Kutsua noudatti liki sata vierasta ja paikalla oli isäntien ominaisuudessa myös iso joukko jäsensatamien johtoa ja asiantuntijoita.

Varsinaisen juhlapuheen piti varapuheenjohtaja Torbjörn Witting, Kokkolan Sataman toimitusjohtaja, joka loi puheessaan katsauksen liiton lähihistorian vaiheisiin. Hän nosti esille mm. satamien osakeyhtiöprosessin parin vuoden takaa ja uuden yhtiömallin antamat eväät menestyä liiketoiminnassa.

Witting kantoi huolta Suomen valtion kyvystä hoitaa väyläinvestointeja, koska satamat tarvitsevat valtion kumppanuuden kehittäessään vesiväyliä. Satamat investoivat satamatoiminnan kehittämiseksi mm. vastatakseen suurenevaan laivakokoon.

Vieraat tuntuivat viihtyvän vastaanotolla ja puheen sorinasta päätellen vuorovaikutus, varsinainen tapaamisen tarkoitus, oli hyvää.

Satamaliiton Est 1923 juhlia vietetään seuraavan kerran 100-vuotisjuhlan merkeissä!

Satamaliitto 95 vuotta 23.1.2018.jpg