Portti
Tulostettava versio

Satamatoiminta ja ympäristö

Satamantoiminnan ympäristövaikutuksille asetetaan ehtoja ympäristöluvassa. Ympäristölupa myönnetään satamanpitäjälle eli satamalaitokselle / satamaosakeyhtiölle. Luvan ehdot koskevat kaikkia sataman alueella toimivia yrityksiä, kuten esim. ahtausliikkeitä eli satamaoperaattoreita.

Satamanpitäjä raportoi ympäristöhallinnolle vuosittain esim. ympäristöseurannan ja -mittausten tuottamia tuloksia, sataman vastaanottamien alusjätteiden tyyppejä (esim. öljyiset jätteet, kiinteät yhdyskuntajätteet, käymäläjätevedet) ja määriä. Mallin löydät reunapalkista.

Satamaliitto on laatinut mallin satamilta edellytettävälle jätehuoltosuunnitelmalle. Sen opastaa jätehuollon organisoinnissa ja siihen tarvittavan tiedon keräämisessä sekä asiakkaiden opastamisessa.

Satamarakentaminen eli vesialueen ruoppas ja ruoppausmassojen sijoittaminen, laiturien ja satamakenttien rakentaminen tarvitsevat kyseistä hanketta koskevan ympäristöluvan.

Ruoppaamisen ja ruoppausmassojen sijoittamisen aiheuttamien ympäristövaikutusten pienentämisen eteen tehdään jatkuvasti töitä. Ruoppausmassojen yhteissijoituspaikat ovat yksi mehdollisuuksista vähentää ympäristövaikutuksia ja samalla tehostaa hankkeiden läpiviemistä. Projektiraportin löydät reunapalkista.

Loistokari