Suomen Satamaliitto tuo 30 suomalaista satamaa vahvistamaan älykästä ja autonomista meriliikennettä edistävää One Sea -ekosysteemiä

Suomen Satamaliitto ry, 4.2.2019

Suomen Satamaliitto edustaa 30 suomalaista satamaa kansallisella ja EU-tasolla. Satamayritykset tuovat asiantuntemusta autonomisen meriliikenteen kuljetusjärjestelmää kehittävään One Sea -ekosysteemiin, sillä satamat toimivat saumattomien ja älykkäiden logistiikkaketjujen solmukohtana.

Suomen Satamaliitto edistää Suomen satamien toimintaa tuomalla jäsenten kantoja esiin päätöksenteossa. Satamaliittoon kuuluu 30 satamaa, joista osa on teollisuussatamia. Liiton jäsensatamien kautta kulkee noin 95 % Suomen ulkomaankaupan tuonnin ja viennin volyymista.

Suomen Satamaliitto pitää yhteistyötä autonomista meriliikennettä edistävän One Sea -ekosysteemin kanssa valmistautumisena merilogistiikan tulevaisuuteen.

”Suomen satamat kytkeytyvät yhä tiiviimmin kuljetusketjujen suureen muutokseen. Satamaliitto näkee, että ekosysteemin osana sillä on erinomaiset mahdollisuudet edesauttaa tuota muutosta”, sanoo Suomen Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä.

”Odotamme mielenkiinnolla yhteistyötä One Sea -ekosysteemin ja DIMECCin kanssa”, hän lisää.

One Sea -ekosysteemi kokoaa yhteen merenkulun johtavia asiantuntijoita ja on strateginen yhdistelmä huippututkimusta sekä IT- ja yritysosaamista. Vuonna 2016 perustetun One Sean tähtäimessä on mahdollistaa autonominen meriliikenteen kuljetusjärjestelmä vuoteen 2025 mennessä.

”On hienoa saada Suomen Satamaliitto mukaan One Sea -ekosysteemiin. Satamat ovat solmukohtia, joissa meriliikenne yhdistyy muihin kuljetusmuotoihin. Ne ovat keskeisessä roolissa myös tulevaisuuden meriliikenteessä. On erittäin arvokasta saada satamien asiantuntemus mukaan ekosysteemiin”, toteaa One Sea -ekosysteemin johtaja Jukka Merenluoto.

Satamien edunvalvoja Suomen Satamaliitto tuo osaamisensa One Sean kumppanien joukkoon. Ekosysteemiin kuuluvat yritysjäsenet ABB, Cargotec, Ericsson, Rolls-Royce, Tieto, Finnpilot Pilotage ja Wärtsilä sekä yhteistyöjäsenet Meriteollisuus ry, Suomen Varustamot Ry ja Suomen Laivameklariliitto ry.

Lisätiedot: Annaleena Mäkilä, toimitusjohtaja, Suomen Satamaliitto,
+358 50 470 7926, annaleena.makila a satamaliitto.fi

Jukka Merenluoto, ekosysteemijohtaja, One Sea
+358 40 670 0403, jukka.merenluoto a dimecc.com

Suomen Satamaliittoon kuuluu 30 meri- ja sisävesisatamaa. Jäsenkunnassa on niin yleisiä kuin teollisuussatamia. www.satamaliitto.fi/

One Sea on korkean profiilin ekosysteemi, jota rahoittavat yritysjäsenet ja Business Finland. Ekosysteemiä johtaa DIMECC Oy. www.oneseaecosystem.net