Jäänmurtajahankinnoista on päätettävä alkavalla vaalikaudella

Suomen Satamaliitto ry (info a Satamaliitto.fi), 22.3.2023

Ympärivuotinen rahtiliikenne on välttämättömyys Suomen saavutettavuudelle ja ulkomaankaupalle. Suomen vanhenevaa jäänmurtokalustoa on uusittava vähäpäästöisemmillä ja nykyaikaisten rahtialusten tarpeisiin vastaavilla jäänmurtajilla. Hankintojen avulla taataan Suomen ulkomaankaupan sujuvuus ja toimivuus pitkälle tulevaisuuteen.

”Uusien jäänmurtajien hankinta on mittava investointi, mutta sen tekemättä jättäminen saattaa maksaa hankintaakin enemmän. Katkokset pohjoisessa toimivien yritysten tavaraviennissä ja tuonnissa aiheuttaisivat miljoonien eurojen menetykset. Toimitusvarmuus asiakkaalle on globaalissa kilpailussa kaiken A ja O”, muistuttaa logistiikkapäällikkö Alina Koskela Metsäteollisuus ry:stä.

Vanhimpien jäänmurtajien korvaamisen lisäksi Suomeen tarvitaan jäänmurtokaluston pitkän aikavälin uudistamis- ja elinkaaristrategia. Kalustosta suuri osa tulee uusimisikään seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Sitä on kehitettävä systemaattisesti vastaamaan operointiympäristön tarpeita sekä muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta.

”Toimintaympäristön muutoksiin voidaan parhaiten vastata ennakoimalla ja sitoutumalla strategisesti jäänmurtajakaluston uusimiseen yli hallituskausien. Parlamentaarisen yhteisymmärryksen saavuttaminen edesauttaisi myös mahdollisuuksia ennakoida ja saada EU-rahoitusta”, korostaa Suomen Satamaliitto ry:n toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä.

Yritysten viesti päättäjille on, että jäänmurtajahankinnoista on päätettävä Suomessa mahdollisimman pian. Vuoden 2023 aikana tulisi perustaa jäänmurtajien suunnitteluun, hankintaan ja operointiin liittyvistä ministeriöistä ja keskeisten sidosryhmien edustajista koostuva työryhmä.

”Ruotsi valmistautuu tilaamaan kaksi jäänmurtajaa kuluvan vuoden aikana. Suomessa on varmistettava, että suomalainen osaaminen ja synergiaedut Ruotsiin tulevat hyödynnetyksi jäänmurtokalustoa uusittaessa. Hankinnoissa on osattava ottaa huomioon myös kasvava jäänmurtokapasiteetin tarve esimerkiksi metsäteollisuudessa, akku- ja kaivannaisteollisuudessa ja metalliteollisuudessa”, toteaa Keskuskauppakarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.

Lisätiedot:

Alina Koskela, logistiikkapäällikkö, Metsäteollisuus ry, alina.koskela(a)forestindustries.fi

Annaleena Mäkilä, toimitusjohtaja, Suomen Satamaliitto ry

Johanna Sipola, varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

Image (11)